Historia

Ainejärjestön perustaminen

Helsingin yliopistossa on ollut mahdollista opiskella erityispedagogiikkaa pääaineena vuodesta 2002 alkaen. Pääaineopiskelijoita otettiin vuosittain sisään vain kymmenen henkilöä ja heti alusta saakka oli selvää, että kukaan muu ei pitäisi näin pienen opiskelijaryhmän puolia, paitsi tietenkin he itse. Erikeepperi onkin perustamisestaan lähtien ollut mukana muokkaamassa erityispedagogiikan opiskelua ja erityisopettajien koulutusta Helsingin yliopistossa.

Toisen vuosikurssin aloittaessa opintonsa syksyllä 2003 erityispedagogiikan pääaineopiskelijat päättivät järjestäytyä ja perustaa oman ainejärjestönsä Erikeepperi ry:n. Perustajajäsenet ovat kertoneet jännittäneensä Erikeepperi-nimeä, sillä siitä saattaa äkkiseltään tulla jollekulle eräs liimapurkki ja -brändi mieleen. Kirjoitusasu oli kuitenkin riittävän erilainen ja perustelut Patentti- ja rekisterihallitukselle tarpeeksi uskottavat. Erikeepperi ry perustettiin virallisesti keväällä 2004.

Erityispedagogiikan pääaineopiskelijoiden opinnot järjestettiin alkuvuosina Helsingin yliopiston Teollisuuskadun toimipisteessä Kalliossa yhdessä käsityönopettajien koulutuksen kanssa, kunnes kaikki opettajankoulutus siirrettiin Siltavuorenpenkereelle Kruununhakaan.

Mitä oikein on Erikeepperi ry?

Olemme pedagogiikan liima, olemme se joukko, joka pitää yhdessä monenlaisia oppilaita, olemme porukka, jolla on suuri yhteiskuntavastuu, viemme eri aloille yhdenvertaisuuden ilosanomaa ja liimaamme jokaisen kansalaisen tiiviisti ja turvallisesti kiinni lähikouluunsa inkluusion hengessä. Tai jotain sinne päin.